Roskisprinssi

Archive for the 'Blogi' Category

Kasinokulttuurin kukoistus suomalaisissa elokuvissa

Suomalaiset elokuvat ovat täynnä kotimaisia teemoja: tappelua, kiroilua, saunomista ja juomista. Niiden ohessa pelaillaan tai puhutaan kasinoista tai kasinopeleistä. Erityisesti korttipelit ovat näkyvillä ja vanhoissa elokuvissa peliteemat olivat erittäin uskalias aihe, sillä ne miellettiin tuon ajan yhteiskunnassa negatiiviseen sävyyn.

casino-movie

Suomalaiset arvot olivat pitkään 80-luvulle saakka siveellisyyttä arvostavat, ja viihdykkeitä sekä kaikenlaista irstailua paheksuttiin. Siihen viittaava käytös, oli se sitten esillä elokuvissa tai tosielämässä, tuomittiin jyrkästi.

Uhkapelaaminen oli mukana elokuvissa jo vuodesta 1907 lähtien

Vanhin uhkapelaamiseen liittyvä suomalainen elokuva on varmasti vuonna 1907 valmistunut elokuva ”Salaviinanpolttajat”. Elokuvasta on säilynyt valitettavan vähän tietoa nykypäivään, sillä aika on tuhonnut sen lähes kokonaan aina kuvamateriaalia ja käsikirjoitusta myöten. Tässä klassikossa uhkapelaaminen oli tärkeässä roolissa sekä henkilöiden että juonen etenemisen kannalta.

Humputteleva viihde sisälsi paljon paheksuttavia aiheita

Suomalaiset elokuvat ovat aina olleet täynnä perisuomalaisia teemoja, mutta erityisesti 40- ja 50-luvulla niin sanottu rillumarei-kulttuuri ja -viihde oli erityisen suosittua. Ensimmäinen tähän viihteen muotoon kuuluva elokuva, joka myös antoi suuntaukselle sen rempseän nimen, oli 1951 valmistunut elokuva ”Rovaniemen markkinoilla”.

Kriitikot kutsuivat kyseistä elokuvaa humpuukiksi, ja yleisellä tasolla teos tuomittiin surkeaksi ja katsomiseen nähden kelvottomaksi. Elokuva on kuitenkin jättänyt suomalaiseen kulttuuriin lähtemättömän jäljen, ja yhä näinä päivinäkin muistetaan elokuvassa ensimmäistä kertaa kuultu Reino Helismaan kappaleet.

Yleisimpiä uhkapeliteemoja elokuvissa tuohon aikaan olivat kortinpeluu alkoholin vaikutuksen alaisena, ja erityisesti Tuplapotti oli elokuvissa paljon mainittu peli.

Kulkurin valssissa pelataan venäläisillä ruplilla

Mika Waltarin käsikirjoittamassa elokuvassa ”Kulkurin Valssi” Tauno Palo näyttelee suomalaisen paronin eli Arnoldin osaa. Elokuvassa Arnold ja venäläinen ruhtinas Avertsejev pelaavat korttia rahasta, mikä johtaa lopulta tappeluun. Riita yltyy niin pahaksi, että lopulta ruhtinas kuolee Arnoldin luodista, ja hän päätyy takaisin Suomeen kulkuriksi. Elokuva sisältää lukuisia siihen aikaan paheksuttavia teemoja.

Ajat ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana, ja nyt kasinopelejä näkyy valkokankaalla ahkerasti. Asenteet aiemmin paheksuttuja teemoja kohtaan ovat lieventyneet, ja nyt niihin suhtaudutaan huomattavasti neutraalimmin.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Kasinokulttuurin kukoistus suomalaisissa elokuvissa

Kasinopelit elokuvissa

Kasinot esiintyvät usein elokuvissa, koska niiden maailmaan kuuluvat suuret määrät rahaa, jännittävä tunnelma ja kirvelevän häviön tai mielettömän onnentunteen mahdollisuus. Kasinoiden tunnelma on usein hämyisän seksikäs ja sopivan paheellinen monen elokuvan juoneen. Monissa elokuvissa pääosahenkilöt menevät kasinolle pelaamaan Pokeria, Blackjackiä, Rulettia tai muuta klassista kasinopeliä, jotka yleisö tunnistaa hyvin ja joiden säännöt useimmat tuntevat.

movie teather

Yleensä elokuvamaailmaan sijoittuvissa peleissä voitetaan koko jackpot tai hävitään katkerasti koko omaisuus korkojen kera. Uhkapelit tarjoavat valtavan tunteen kirjon, josta käsikirjoittajat mielivät ammentaa, eikä kohtaukset yleensä jätä ketään tunnetasolla kylmäksi. Kukapa ei koskaan olisi haaveillut voittavansa hurjia summia kasinolla ja kävelevänsä sieltä ulos rikkaana kuin Kroisos. Monia elokuvia on kirjoitettu täysin uhkapelaamisen ympärille ja ne ovat olleet hyvin suosittuja lähivuosikymmeninä. Vaikka kasinot esiintyvät elokuvissa ahkerasti ja niiden tematiikka on elokuville tärkeä, on kasinopelejä koskevat kohtaukset usein täynnä virheitä, jotka aiheeseen perehtyneet ja pelejä tuntevat huomaavat helposti. Kuuluisia elokuvia, joissa kasinopelit ovat suuressa roolissa ovat muun muassa Rain Man eli Sademies ja Jinxed. Vuonna 1988 julkaistussa elokuvassa Rain Man Dustin Hoffman esittää autistista henkilöä, joka pystyy uskomattomien matemaattisten lahjojensa avulla laskemaan kortteja Blackjack-pelissä. Elokuva sai paljon tunnustusta ja oli hyvin suosittu. Myös elokuva Jinxed, joka julkaistiin vuonna 1982 pyörii Blackjackin ympärillä. Tarkastelemme tässä tarkemmin elokuvaa 21, joka sijoittuu kasinomaailmaan ja Blackjack-peliin vahvasti.

Blackjack elokuvassa 21

Blackjack on erittäin suosittu kasinopeli, jonka säännöt on melko helppo oppia. Pelin aluksi jokainen pelaaja panostaa pöydän ruutuihin. Sitten pelaajille jaetaan ruutujen eteen kaksi korttia. Tarkoituksena on päihittää jakaja, eli sinun täytyy saada korkeampi arvo, kuin jakajan korttien summa, mutta yhteispisteet eivät koskaan saa ylittää 21 pistettä. Jos menet 21 pisteen yli, häviät rahasi. Jos jakajan käden arvo ylittää 21 ja itse jäät sen alle, voitat. Saat vuorollasi myös uusia kortteja, jotta saisit enemmän pisteitä. Blackjackistä on olemassa eri versioita, joiden säännöt eroavat toisistaan. Siksi on tärkeää opetella pelaamansa version säännöt ja korttien arvot perusteellisesti ennen pelipöytään siirtymistä. Oppaita on internetissä valtavasti ja opetella voi myös esimerkiksi Youtube-videoiden avulla. Kun olet oppinut perussäännöt, voit pelaamisen harjoittelun ohella työstää myös strategista puolta, sillä se on erittäin merkittävässä asemassa Blackjack-pelissä, ja parhaat voitot saavutetaan hyvällä strategisella silmällä.

Elokuva nimeltä 21 on vuonna 2008 ilmestynyt tositapahtumiin perustuva elokuva, joka kertoo kuudesta MIT-yliopiston opiskelijasta, jotka opetettiin ammattilaisiksi korttienlaskennassa. He voittivat Las Vegasin kasinoilla miljoonatuloja Blackjackia pelaamalla. Elokuvassa on huomattu paljon Blackjack-peliin liittyviä virheitä. Esimerkiksi yhdessä kohtauksessa, jossa yksi pääosanesittäjistä Ben esitellään muille kortinlaskijoille, on ilmiselviä virheitä. Ensimmäisessä kohtauksessa muut pelaajat istuvat Blackjack-pöydässä ja kortit heidän edessään on jaettu kuvapuoli ylöspäin. Seuraavassa kohtauksessa samat kortit on jaettu kuvapuolet alaspäin. Sama muutos jatkuu vielä useassa kohtauksessa ja vaikka kukaan ei jaa uusia kortteja, niiden lukumäärä pöydässä vaihtelee kohtauksesta toiseen. Samassa elokuvassa on muita korttien arvoihin liittyviä virheitä, jotka ovat ilmiselviä Blackjackiä pelaaville katsojille. Asiantuntijoiden mukaan Blackjack on myös vahvasti strategiapeli, mutta elokuvassa väitetään, että se ei olisi sitä kovin vahvasti.

Toinen huomattu seikka on, että pelaajat antavat jakajalle huomattavia tippejä, joita siinä vaiheessa pelaavan henkilön kannattaisi oman tuloksensa perusteella tehdä ihan kannattavuuden nimissä. Asiantuntijat huomasivat myös, että kuuden hengen kortinlaskijatiimi meni kasinolle yhdessä, joka oli täysin vastoin heidän strategiaansa. Tiimi ei haluaisi tulla yhdistetyksi toisiinsa, sillä se nostaisi epäilyksiä siitä, että he toimivat yhdessä. Kasinot seuraavat kaikkea tämän tyyppistä toimintaa tarkasti, eikä turhia riskejä kannattaisi ottaa. Pelipöydissä oli läsnä myös kaksi big player-henkilöä, eli pelaajaa, jotka panostavat peliin suuria määriä rahaa. Tosielämässä yhteen Blackjack-pöytään ei sijoitettaisi koskaan kahta tällaista henkilöä. Elokuvassa oli myös monta muuta virheellistä kohtaa Blackjackiin liittyen. Vaikka elokuva on viihdyttävä, on sen katsojat kuitenkin yleensä alan harrastajia ja heitä varmasti ärsyttää tämän tyyppiset virheet. Siksi elokuvakokemuskin jää heikommaksi varmasti monelle.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Kasinopelit elokuvissa

Vinkkejä hyviin kauhuleffoihin

Kauhu on elokuvagenre, jonka tarkoituksena on herättää katsojassa negatiivisia tunteita. Tämä tehdään leikittelemällä heidän primitiivisimmillä pelon ja inhon tunteillaan. Ennen kauhuleffoja olivat kauhukirjat niitä, jotka inspiroivat elokuvantekijöitä siirtämään taiteenlajin kankaalle jo yli sata vuotta sitten. Sen jälkeen kauhuelokuvat ovat kehittyneet mitä moninaisemmille poluille. Löytyy zombeja, sarjamurhaajia, yksin kotona -skenaarioita, vampyyrejä ja muita hirviöitä – sekä jonkin yliluonnollisen että ihmisen muodossa.

Nykynuoren on ehkä hieman vaikea enää katsoa vanhoja kauhuelokuvia niihin kunnolla eläytyen, sillä tekniikka on muuttunut huomattavasti eivätkä tehosteet, esimerkiksi nuket, tunnu kovin pelottavilta. Moni klassikko on silti katsomisen arvoinen, ihan yleissivistyssyistäkin. King Kong lienee yksi maailman kuuluisimmista kauhuelokuvista ja katsojan onneksi siitä löytyy sekä alkuperäinen elokuva (1933) että uusi versio (2005).

Toinen maailmanlaajuisesti tunnettu kauhuelokuvien hahmo on Frankenstain. Pelottavan ihmiskokeen tuotos on alkujaan 1818 vuonna julkaistusta kirjasta, jonka on kirjoittanut Mary Shelley. Sen jälkeen siitä on tehty useita elokuvia, joista kuuluisimpia ovat ainakin Frankenstain (1031), Young Frankenstain (1974) sekä kirjasta jo aikamoisesti poikkeava The Bride of Frankenstain (1935). Kirjalle kaikkein uskollisin versio lienee Mary Shelleyn Frankenstain, jossa pääosaa näyttelee Robert De Niro. Uusin versio puolestaan kantaa nimeä Victor Frankenstain, joka julkaistiin viime vuonna ja jonka ohjasi Paul McGuigan.

King Kong ja Frankenstain edustavat kauhugenren vanhaa, klassista puolta. Uusia, selkäpiitä karmivia, ehdottomasti katsottavia elokuvia ovat ainakin The Cabin In The Woods, We Are Still Here, Hohto, Teksasin moottorisahamurhat sekä The Loved Ones.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Vinkkejä hyviin kauhuleffoihin

Parhaat Bollywood-leffat

Hollywoodin intialainen versio, Bollywood, on Länsimaissa kohtalaisen tuntematon kun huomataan, että siellä tuotetaan itse asiassa huomattavasti Hollywoodia enemmän elokuvia. Bollywood on keskittynyt Mumbain kaupunkiin ja kyseinen elokuvateollisuus on hindinkielinen, se ei siis tarkoita kaikkea intialaista elokuvaa. Bollywood-elokuvat ovat yleensä musikaaleja ja tyyliltään hyvin tunnistettavissa. Aiheesta kiinnostuneille ja jo alan harrastajille tässä muutama katsomisen arvoinen raina.

3 Idioottia on vuonna 2009 ilmestynyt moninkertainen Oscar-voittaja. Sen pääosaa näyttelee kuuluisa Aamir Khanin ja komedia kertoo ystävyksistä, jotka identiteettikriisissään palaavat kouluaikoihinsa ja herättävät itsessään sekä vanhoja että uusia tuntemuksia. Rajkumar Hiranin ohjaama elokuva voitti 16 palkintoa 27:stä mahdollisesta vuoden 2010 Oscareissa. Se valittiin muun muassa vuoden parhaaksi elokuvaksi.

Toinen uutta Bollywood-materiaalia koreasti edustava elokuva on Drishyam. Lajiltaan edeltä mainitusta poikkeava draama-trilleri kietoo perheenisän rikollisuuteen ja tarina kertoo hänen pyristelystään kohti perheensä turvaamista. Nishikant Kamatin ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään Ajay Devgn, Shriya Saran sekä taitelijanimeään ei-niin-ujosti kantava Tabu.

Viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi, lienee paikallaan mainita hieman vanhempaakin tuotantoa. Yksi ehdoton Bollywood-klassikko on sydäntä riipaisevan romanttinen Darr. Yash Chopran ohjaus kertoo naisesta, joka jää yhden miehen rakkauden ja toisen miehen pakkomielteen väliin. Elokuva seuraa hänen vaikeaa päätöstään miesten välillä. Darrin pääosissa rakastavat Sunny Deol, Juhi Chawla sekä Shah Rukh Khan.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Parhaat Bollywood-leffat

Miten elokuva voi saada Oscarin?

Oscarin voittaminen Academy Awards –festivaaleilla on monen elokuvantekijän suurin haave. Palkinto lienee alan kuuluisin ja arvostetuin. Harva kuitenkaan pääsee kyseiselle lavalle pokaalia noutamaan. Miten elokuva voi saada Oscarin? Vastaus kuuluu; monellakin tapaa.

Academy Awardseissa jaetaan Oscareita moniin eri tarpeisiin, joskin kaikkien ehdokkaiden tulee täyttää gaalan virallisen säännöt ja vaatimukset päästäkseen osallistujaksi. Elokuvagenreille ovat omat palkintonsa, mutta niiden lisäksi jaetaan yksinkertaisesti vuoden parhaan elokuvan palkinto. Paras ohjaus on yksi gaalan kunnioitetuimmista kategorioista. Näiden lisäksi isoja palkintoja ovat näyttelijöille jaettavat palkinnot, kuten parhaan miespääosan tai naispääosan palkinnot.

Elokuva voi saada Oscarin myös vähemmän huomiota saavista ominaisuuksistaan. Paras editointi palkitaan, paras lavastus palkitaan ja paras meikki- ja hiustyyli palkitaan. Elokuvan tekoon vaaditaan useita rooleja ja jokainen niistä on tärkeä.

Miten sitten joku näiden roolien suorittajista voi onnistua tarpeeksi hyvin Oscarin saadakseen? Tässä varmaan pätevät samat säännöt, kuin kaikkien alansa huipulle tähtäävillä. Omistautuminen, lahjakkuus, kova työ ja muut jokaisen elämäntaito-oppaan peruspilarit lienevät selkeitä ominaisuuksia Oscar-voittajalle.

Muita aiemmin kelvoiksi todettuja elokuvan piirteitä Oscar-pystin voittamiseen ovat muun muassa jokin kehitysvamma, raju painonpudotus roolia varten, raju lihominen roolia varten, holokausti-aihe, päähenkilön kuolema ja tositarinaan perustava roolisuoritus. Ja kun nämä liittää äärimmäisen taitavaan ohjaus- ja näyttelijäntyöhön, mieluiten järjettömän suureen budjettiin sekä lyömättömään käsikirjoitukseen, pitäisi olla palkinto taattu.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Miten elokuva voi saada Oscarin?

Rare Exports

Jalmari Helanderin vuonna 2010 ilmestynyt ja maailmalle asti levinnyt Rare Exports on miehen ensimmäinen pitkä ohjaus. Maailmalla ihastusta herättänyt fantasia-komedia voitti Suomenmaalla jopa kuusi Jussi-palkintoa. Kuuluisan Sitgesin fantasiaelokuvafestivaalin osanottajana Rare Exports sai vaalittua itsellensä kaikki pääpalkinnot.

Elokuvan tarina lähtee liikkeelle kansainvälisen tutkimusryhmän kaivauksista Korvatunturin läheisyydessä. He törmäävät sattumalta jouluiseen ja täysin odottamattomaan yllätykseen, joka pistää mustan humoristiset pyörät pyörimään. Kankaalla vilisee tonttua, joulupukkia ja poroa, kuten kunnon joululeffan tyyliin kuuluu. Muuten elokuva ei perinteisimmästä aaton filmistä taida mennäkään. Rainan pääosissa edustavat Ilmari Järvenpää, Jonathan Hutchings ja Jorma Tommila.

Helander oli ennen Rare Exportsia ohjannut lähinnä lyhytelokuvia ja mainoksia. Rare Exportsin pohja on Helanderin aiemmin ohjaamissa lyhytelokuvissa. Läpilyönti otettiin teattereihin Englannissa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Suomessa se veti katsomoihin noin 250 000 katsojaa. Helander sekä elokuvan tuottaja, Petri Jokiranta, palkittiin myös elokuvataiteen valtionpalkinnolla vuonna 2011, vuosi elokuvan ilmestymisen jälkeen.

Vuonna 2014 ensi-iltansa sai Helanderin toinen pitkä elokuva, Big Game. Suomalaisittain Suurriistaa-nimellä kulkenut toimintaelokuva onnistui nappaamaan päätähdekseen maailmankuulun Samuel L. Jacksonin. Muussa kaartissa oli Helanderin elokuvista tuttuja naamoja, kuten hänen sisarenpoikansa Onni Tommila. Kyseinen elokuva ei aiemman tasoista hehkutusta kohdalleen saanut, vaikka onkin Suomen kaikkien aikojen kallein elokuva 8,5 miljoonan budjetillaan.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Rare Exports

Tositapahtumiin perustuvat elokuvat

Moni elokuva on saanut inspiraationsa tosielämän tapahtumista. Vaikka ohjaajan ja käsikirjoittajan oma kynänjälki näkyy juonessa, eikä fiktion ja faktan häilyvää rajaa sovi unohtaa, tuo todellisuuspohja elokuvaan aina oman lisänsä. Parhaimmillaan voi filmi koskettaa ja ällistyttää ja se, että se on joskus tapahtunut, voi tuntua lisäävän hurmoksen tunnetta entisestään.

Pari vuotta sitten teattereihin saapunut ja koko läntisen maapallon puoliskon räjäyttänyt The Wolf Of Wall Street on uskomaton tarina nuoresta meklarista ja hänen hurjasta, rahan ja juhlien täyteisestä elämästään. Elokuva on tosielämään pohjautuva, eikä sitä sovikaan liikaa epäillä niiden kuuluisien Wall Street -tarinoiden kantautuessa aina ajoittain korviin.

Tosielämän karu tarina kosketti syvästi saadessaan elokuvatribuuttinsa nimellä 12 Years A Slave. Steve MacQueenin ohjaama karu tarina järkyttää katsojaansa ja on hyvä muistutus siitä, kuinka lähihistoriassa Pohjois-Amerikassa on vielä kohdeltu mustia eläimen arvoisina olentoina.

Matthew McConaghey teki upean roolisuorituksen vuoteen 1985 sijoittuvassa tositarinassa Dallas Buyers Club. Elokuva pohjautuu tositarinaan ja kertoo miehestä, joka taistelee AIDS-tartuntansa kanssa aikana, jolloin se oli homojen ja syntisten sairaus.

Suomalaisesta tosielämään pohjautuvasta elokuvatarjonnasta mainittakoon ainakin vuonna 2013 ilmestynyt Kaappari. Aleksi Mäkelän ohjaama elokuva kertoo vuonna 1978 sattuneesta tapauksesta, jossa Aarno Lamminparras kaappasi aseella uhaten lentokoneen. Päärooleissa Jussi Vatanen, Aake Kalliala ja Kari Hietalahti.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Tositapahtumiin perustuvat elokuvat

Kirjoihin perustuvat elokuvat

Moni legendaarinen filmi on pohjautunut alun perin romaaniin. Kirjamuodossa enemmän tai vähemmän menestyneistä tarinoista voidaan saada valkokankaalla joko entistä parempi tai huonompi versio. Usein muutos on kuitenkin kiiteltävä ja hekin meistä, joilla ei ole lukemiseen aikaa tai tahtoa, saavat nauttia kyseisestä teoksesta.

Piiat on ainakin yksi lähivuosien onnistuneimmista teoksista sekä kirjana että elokuvana. Koskettava tarina on ensin luettu Kathryn Stocketin samannimisestä romaanista (The Help), joka itketti ja nauratti lukemattomia tekstin ystäviä. Lopulta yhdessä Stocketin kanssa ohjaaja Tate Taylor muokkasi kirjan loistavaksi käsikirjoitukseksi, josta syntyi menestynyt elokuva. Tarina sijoittuu mustien sorron aikaiseen Pohjois-Amerikkaan ja sen katsominen on varmasti silmiä avaava kokemus jokaiselle meistä.

Kaiken hurmaava Forrest Gump on myös käsikirjoitettu romaanin pohjalta. Romanttinen ja dramaattinen klassikko on kertomus nuoresta, erikoisesta Forrest Gumpista ja hänen uskomattomasta elämäntarinastansa. Filmi perustuu Winston Groomin kirjaan ja sen pääosaa näyttelee Tom Hanks.

Kulttielokuvaksi muodostunut Tohtori Outolempi eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia (1964) on ehdottomasti tyylilajinsa tunnetuimpia elokuvia. Erikoinen trilleri-komedia on Stanley Kubrickin ohjaama musta kuvaus kylmästä sodasta, kommunismin pelosta ja ydinsodan uhasta. Tarina on saanut alkunsa ohjaajan mielenkiinnosta ja hänen kohtaamisestaan Lucas Georgen Red Alert -nimisen kirjan kanssa. Miehet päätyivät yhteistyössä kirjoittamaan käsikirjoituksen filmiin.

Muita kuuluisia kirjoihin pohjautuvia elokuvia ovat esimerkiksi Hohto, Narnia-elokuvat, Taru sormusten herrasta -trilogia, Sophien valinta, Jali ja suklaatehdas sekä Apinoiden planeetta.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Kirjoihin perustuvat elokuvat

Odottamisen arvoiset elokuvat vuonna 2016

Tänä vuonna on tulossa monta lupaavaa, uutta elokuvaa esitettäväksi. Nimekkäät ohjaajat esittelevät uutukaisiaan ja moni menestynyt elokuva saa jatko-osansa. Osa näistä on jo kansainvälisillä markkinoilla, mutta odottavat vielä tuloaan Suomeen.

The Revenant on ainakin Leonardo Di Caprion fanien vuoden kohokohta. Jännittävä ja sydäntä särkevä elokuva sijoittuu uudisraivaajien ja intiaanien yhteenottoihin. Di Caprion hahmon matka hyytävässä maastossa herättää katsojassa ristiriitaisia tunteita. Harvoin näkee elokuvaa, jossa mässäillään kivulla tähän tapaan. Ei siis sovi heikkohermoisille.

Lastenmielisille ja kevyempää viihdettä etsiville on tulossa ainakin rakastetun Kung Fu Pandan kolmas osa. Hellyttävä pullukkapanda seikkailee edelleen sekä suuria vihollisia vastaan, että omien pikku arkitaistojensa kanssa. Luvattu on, että tätä suloista pandalajia olisi useampi elokuvassa nähtävissä.

Dan Mazerin uusin elokuva Dirty Grandpa ilmestyy paraikaa Amerikan markkinoille. Lupaavalla kaartilla, Robert De Nirolla, Zac Efronilla ja Zoey Deutchilla, varustettu komedia myynee teatterit täyteen. Efronin jäykkä roolihahmo joutuu elämän mullistavalle matkalleen joutuessaan juuri ennen häitään viemään erikoisen ja härskin isoisänsä autolla kevätlomalle.

Skifin ystäville on ainakin Synchronicity-niminen trilleri tiedossa. Jännärin päähahmo, fyysikko, keksii aikakoneen ja matkustaa menneisyyteen selvittämään, kuka varasti hänen aiemman luomuksensa. Elämänkertojen ja urheiluleffojen parissa viihtyville julkaistaan helmikuussa Sport. Sport on pikajuoksija Jesse Owensin elämään perustuva draama, joka kietoutuu näppärästi Olympialaisten ja Hitlerin aikaisen rotusorron ympärille.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Odottamisen arvoiset elokuvat vuonna 2016

Palkittuja scifi-elokuvia

Elokuvatekniikka on kehittynyt viime vuosina päätähuimaavaa vauhtia ja tässä elokuvanlajissa se pääseekin erinomaisesti hyötykäyttöön. Uusien scifi-elokuvien katsomiskokemus on päätä huimaava ja vain mielikuvitus on rajana. Scifistä elokuvagenrenä innostuneiden on helppo löytää hyviä elokuvia katsomalla arvostettujen raatien palkitsemia rainoja.

Oscareissa scifi-elokuvat pääsevät aina silloin tällöin loistamaan. Viime vuonna genren ystävät ilakoivat turhaan, kun Yksin Marsissa sai jopa seitsemän ehdokkuutta. Voitto jäi kuitenkin lunastamatta, eivätkä muut alan elokuvat päässeet paikkaamaan harmia.

Vuonna 2013 Oscar-pystin kainaloon kaappasi Her-elokuva parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen perusteella. Her on mielenkiintoinen kuvaus kohtalaisesta lähitulevaisuudesta, jossa tekoäly on kehittynyt jo ihmistä vastaavaksi, tai oikeastaan paljon monimutkaisemmaksi älykkyyden muodoksi. Her voitti Oscarin lisäksi muun muassa Golden Globen. Suurin osa palkinnoista tuli juurikin käsikirjoituksesta. Elokuvaa tähdittää Joaquin Phoenix.

Samana vuonna Gravity-niminen scifi-elokuva voitti seitsemän Oscaria ja sai valtavan määrän muita palkintoja. Hyvin aidonnäköisesti avaruuteen sijoittuvassa elokuvassa Sandra Bullock, George Harris ja George Clooney seikkailevat henkiensä edestä. Eräs miehistön jäsenistä jää jumiin avaruuteen ja dramaattisessa tarinassa katsoja jännittyneenä odottaa pelastusoperaation päätöstä.

Christopher Nolanin ohjaama Inception puolestaan kaappasi neljä Oscaria ja 138 muuta palkintoa. Trillerimäinen scifileffa kertoo huippuvarkaasta (Leonardo Di Caprio), joka uniensiirtomenetelmällä pyrkii manipuloimaan valtavan yrityksen johtajaa ja sitä kautta ryöstävään merkittävän summan rahaa. Nolan myös käsikirjoitti elokuvan ja todisti jälleen maailmanluokan kykynsä elokuvantekijänä.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Palkittuja scifi-elokuvia