Roskisprinssi

Suomalaisia elokuvaklassikoita

Kirjoihin perustuvat elokuvat

Moni legendaarinen filmi on pohjautunut alun perin romaaniin. Kirjamuodossa enemmän tai vähemmän menestyneistä tarinoista voidaan saada valkokankaalla joko entistä parempi tai huonompi versio. Usein muutos on kuitenkin kiiteltävä ja hekin meistä, joilla ei ole lukemiseen aikaa tai tahtoa, saavat nauttia kyseisestä teoksesta.Piiat on ainakin yksi lähivuosien onnistuneimmista teoksista sekä kirjana että elokuvana. Koskettava tarina on ensin luettu Kathryn Stocketin samannimisestä romaanista (The Help), joka itketti ja nauratti lukemattomia tekstin ystäviä. Lopulta yhdessä Stocketin kanssa ohjaaja Tate Taylor muokkasi kirjan loistavaksi käsikirjoitukseksi, josta syntyi menestynyt elokuva. Tarina sijoittuu mustien sorron aikaiseen Pohjois-Amerikkaan ja sen katsominen on varmasti silmiä avaava kokemus jokaiselle meistä.Kaiken hurmaava Forrest Gump on myös käsikirjoitettu romaanin pohjalta. Romanttinen ja dramaattinen klassikko on kertomus nuoresta, erikoisesta Forrest Gumpista ja hänen uskomattomasta elämäntarinastansa. Filmi perustuu Winston Groomin kirjaan ja sen pääosaa näyttelee Tom Hanks.Kulttielokuvaksi muodostunut Tohtori Outolempi eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia (1964) on ehdottomasti tyylilajinsa tunnetuimpia elokuvia. Erikoinen trilleri-komedia on Stanley Kubrickin ohjaama musta kuvaus kylmästä sodasta, kommunismin pelosta ja ydinsodan uhasta. Tarina on saanut alkunsa ohjaajan mielenkiinnosta ja hänen kohtaamisestaan Lucas Georgen Red Alert -nimisen kirjan kanssa. Miehet päätyivät yhteistyössä kirjoittamaan käsikirjoituksen filmiin.Muita kuuluisia kirjoihin pohjautuvia elokuvia ovat esimerkiksi Hohto, Narnia-elokuvat, Taru sormusten herrasta -trilogia, Sophien valinta, Jali ja suklaatehdas sekä Apinoiden planeetta.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Kirjoihin perustuvat elokuvat