Roskisprinssi

Suomalaisia elokuvaklassikoita

Odottamisen arvoiset elokuvat vuonna 2016

Tänä vuonna on tulossa monta lupaavaa, uutta elokuvaa esitettäväksi. Nimekkäät ohjaajat esittelevät uutukaisiaan ja moni menestynyt elokuva saa jatko-osansa. Osa näistä on jo kansainvälisillä markkinoilla, mutta odottavat vielä tuloaan Suomeen.The Revenant on ainakin Leonardo Di Caprion fanien vuoden kohokohta. Jännittävä ja sydäntä särkevä elokuva sijoittuu uudisraivaajien ja intiaanien yhteenottoihin. Di Caprion hahmon matka hyytävässä maastossa herättää katsojassa ristiriitaisia tunteita. Harvoin näkee elokuvaa, jossa mässäillään kivulla tähän tapaan. Ei siis sovi heikkohermoisille.Lastenmielisille ja kevyempää viihdettä etsiville on tulossa ainakin rakastetun Kung Fu Pandan kolmas osa. Hellyttävä pullukkapanda seikkailee edelleen sekä suuria vihollisia vastaan, että omien pikku arkitaistojensa kanssa. Luvattu on, että tätä suloista pandalajia olisi useampi elokuvassa nähtävissä.Dan Mazerin uusin elokuva Dirty Grandpa ilmestyy paraikaa Amerikan markkinoille. Lupaavalla kaartilla, Robert De Nirolla, Zac Efronilla ja Zoey Deutchilla, varustettu komedia myynee teatterit täyteen. Efronin jäykkä roolihahmo joutuu elämän mullistavalle matkalleen joutuessaan juuri ennen häitään viemään erikoisen ja härskin isoisänsä autolla kevätlomalle.Skifin ystäville on ainakin Synchronicity-niminen trilleri tiedossa. Jännärin päähahmo, fyysikko, keksii aikakoneen ja matkustaa menneisyyteen selvittämään, kuka varasti hänen aiemman luomuksensa. Elämänkertojen ja urheiluleffojen parissa viihtyville julkaistaan helmikuussa Sport. Sport on pikajuoksija Jesse Owensin elämään perustuva draama, joka kietoutuu näppärästi Olympialaisten ja Hitlerin aikaisen rotusorron ympärille.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Odottamisen arvoiset elokuvat vuonna 2016