Roskisprinssi

Suomalaisia elokuvaklassikoita

Palkittuja scifi-elokuvia

Elokuvatekniikka on kehittynyt viime vuosina päätähuimaavaa vauhtia ja tässä elokuvanlajissa se pääseekin erinomaisesti hyötykäyttöön. Uusien scifi-elokuvien katsomiskokemus on päätä huimaava ja vain mielikuvitus on rajana. Scifistä elokuvagenrenä innostuneiden on helppo löytää hyviä elokuvia katsomalla arvostettujen raatien palkitsemia rainoja.Oscareissa scifi-elokuvat pääsevät aina silloin tällöin loistamaan. Viime vuonna genren ystävät ilakoivat turhaan, kun Yksin Marsissa sai jopa seitsemän ehdokkuutta. Voitto jäi kuitenkin lunastamatta, eivätkä muut alan elokuvat päässeet paikkaamaan harmia.Vuonna 2013 Oscar-pystin kainaloon kaappasi Her-elokuva parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen perusteella. Her on mielenkiintoinen kuvaus kohtalaisesta lähitulevaisuudesta, jossa tekoäly on kehittynyt jo ihmistä vastaavaksi, tai oikeastaan paljon monimutkaisemmaksi älykkyyden muodoksi. Her voitti Oscarin lisäksi muun muassa Golden Globen. Suurin osa palkinnoista tuli juurikin käsikirjoituksesta. Elokuvaa tähdittää Joaquin Phoenix.Samana vuonna Gravity-niminen scifi-elokuva voitti seitsemän Oscaria ja sai valtavan määrän muita palkintoja. Hyvin aidonnäköisesti avaruuteen sijoittuvassa elokuvassa Sandra Bullock, George Harris ja George Clooney seikkailevat henkiensä edestä. Eräs miehistön jäsenistä jää jumiin avaruuteen ja dramaattisessa tarinassa katsoja jännittyneenä odottaa pelastusoperaation päätöstä.Christopher Nolanin ohjaama Inception puolestaan kaappasi neljä Oscaria ja 138 muuta palkintoa. Trillerimäinen scifileffa kertoo huippuvarkaasta (Leonardo Di Caprio), joka uniensiirtomenetelmällä pyrkii manipuloimaan valtavan yrityksen johtajaa ja sitä kautta ryöstävään merkittävän summan rahaa. Nolan myös käsikirjoitti elokuvan ja todisti jälleen maailmanluokan kykynsä elokuvantekijänä.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Palkittuja scifi-elokuvia