Roskisprinssi

Suomalaisia elokuvaklassikoita

Archive for the 'Blogi' Category

Aki Kaurismäki suomalaisten tunteiden tulkkina

Suomalainen elokuvantekijä Aki Kaurismäki on tunnettu omaperäisestä tyylistään ja syvällisistä ihmiskuvauksistaan. Kaurismäki on saavuttanut kansainvälistä mainetta minimalistisella ja melankolisella otteellaan, joka kuvastaa suomalaista sielunmaisemaa poikkeuksellisen taitavasti.

Hänen elokuvansa ovat usein täynnä huumoria, ironiaa ja surrealistisia elementtejä, mutta samalla ne käsittelevät vakavia aiheita ja ihmisen perimmäisiä tarpeita. Kaurismäen tuotannossa korostuvat usein yksinäisyys, ulkopuolisuus ja toivon löytäminen synkimmässäkin hetkessä.

Minimalismia ja inhimillisyyttä

Kaurismäen elokuvat ovat keränneet kiitosta myös kansainvälisesti. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat “Mies vailla menneisyyttä” (2002) ja “Le Havre” (2011), joista ensimmäinen on saanut myös Oscar-ehdokkuuden. Kaurismäki on palkittu monilla arvostetuilla elokuvafestivaaleilla, kuten Cannesin elokuvajuhlilla ja Berliinin elokuvajuhlilla.

Hänen elokuvansa ovat saaneet ylistystä niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin, ja ne ovat vaikuttaneet moniin nykyisiin elokuvantekijöihin ympäri maailmaa. Jos Kaurismäestä pitää todella, on mahdollista tilata tuotteita esimerkiksi hänen elokuviensa nimillä varusteltuna osoitteesta: axonprofil.fi.

Unohtamaton matka toivon maailmaan

Aki Kaurismäen elokuva “Mies Vailla Menneisyyttä” (2002) on koskettava tarina miehestä, joka menettää muistinsa ja joutuu aloittamaan elämänsä alusta. Elokuva seuraa miehen matkaa kohti uutta identiteettiä ja yhteisön hyväksyntää.

Vaikka päähenkilöllä ei ole menneisyyttä, hän löytää yllättäviä ystäviä ja kohtaa ihmisyyden kauneuden arvaamattomissa tilanteissa. Kaurismäki käsittelee hienovaraisesti teemoja kuten toivoa, yhteisöllisyyttä ja inhimillistä lämpöä, mikä tekee elokuvasta unohtumattoman ja syvästi liikuttavan kokemuksen.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Aki Kaurismäki suomalaisten tunteiden tulkkina

Löydä sopiva skandinaavinen astiasto kotiisi

Skandinaavinen muotokieli on tullut tutuksi ympäri maailman puhtaudestaan, yksinkertaisuudestaan ja toiminnallisuudestaan. Skandityyli näkyy pohjoismaisessa suunnittelussa kodin astiastoja myöten tarjoten käyttöön runsaasti käytännöllisiä, mutta silti kauniita vaihtoehtoja. Skandinaavinen astiasto täyttää tarpeet, olitpa sitten etsimässä astioita päivittäiseen ruokailuun tai juhlahetkiin.

Pohjoinen minimalismi: Yksinkertaisuudessaan tyylikäs

Skandinaaviset astiastot ovat usein muodoltaan yksinkertaisia ja väritykseltään neutraaleja. Värimaailmassa korostuu usein harmaa, valkoinen sekä vaalea puun väri. Tällaiset astiat ovat monipuolisia ja sointuvat usein hienosti yhteen erilaisten muiden sisustuselementtien kanssa. Ei olekaan väliä, oletko sisustanut oman kotisi perinteiseen vai moderniin tyyliin, skandinaavinen astiasto kruunaa silti kokonaisuuden upeasti.

Skandinaavista laatua ja kestävyyttä

Skandinaaviset astiastot on suunniteltu kestämään kulutusta ja ne sopivatkin erinomaisesti päivittäiseen käyttöön. Astiastot on usein valmistettu laadukkaista materiaaleista, kuten lasista, posliinista tai keramiikasta. Tällaiset astiastot hivelevät silmää, mutta sen lisäksi ovat myös pitkäikäisiä sijoituksia oman kodin sisustukseen.

Netissä laaja valikoima skandinaavisia astioita

Etsiessäsi korkealaatuista skandinaavista astiastoa kotiisi, kannattaa tutustua erilaisiin verkkokauppoihin. Yksi monipuolisen valikoiman tarjoavista nettikaupoista on esimerkiksi Fyrklövern. Verkossa pääset helposti ja nopeasti vertailemaan hyvin laajaa valikoimaa erilaisia skandinaavisia astiastoja monissa eri väreissä ja tyyleissä. Valikoima verkossa on niin laaja, että juuri sinulle sopivan vaihtoehdon löytäminen käy parhaimmillaan helposti. Skandinaavisella astiastolla tuot kotiisi kertaheitolla kauniin pohjoismaisen tunnelman, etsitpä sitten astioita aamiaiskattaukseen tai juhlavammille illallisille.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Löydä sopiva skandinaavinen astiasto kotiisi

Elokuvista rahapeleiksi

Internet on mullistanut maailmaa monella tavalla. Yksi sen mukanaan tuoma ilmiö, joka kasvattaa edelleen suosiotaan vuosi vuodelta on nettikasinopelaaminen. Erilaisia pelipaikkoja löytyykin netin syövereistä tänä päivänä useita satoja ja pelejä tehtailevat yhtiöt ovat kovan kilpailun alla. Miten tuottaa joukosta erottuvia innovatiivisia pelejä, joiden tuomille pelikokemuksille eivät muiden yhtiöiden luomukset pärjää?Yhä yleistyvä trendi nykypäivänä on erilaiset elokuva-aiheiset slotit. Kun pelin aiheena on tuttu teema, kuten lempielokuva ja sen mielenkiintoiset hahmot, tuo se pelaamiseen aivan erityistä tunnelmaa. Elokuvateemainen peli voi myös innostaa pelaajia katsomaan sellaisia teoksia, jotka ovat heille itselleen entuudestaan tuntemattomia. Videoslots ja sen kaltaiset suuret pelisivustot tarjoavat lähes kaikkia markkinoilla olevia elokuva-aiheisia pelejä.

Klassikot heräävät henkiin

Ensikuulemalta voisi luulla, että elokuva-slottien inspiraation lähteenä toimivat lähinnä modernit nykyajan elokuvat. Luulo on kuitenkin väärä, sillä monet klassikkoelokuvatkin ovat saaneet uuden katsojakunnan juuri videokolikkopeliversionsa ansiosta. Yksi tällainen on Videoslotsillakin pelattavissa oleva NetEntin The Invisible Man, joka pohjautuu samannimiseen, vuonna 1933 ilmestyneeseen menestyselokuvaan. Pelissä seikkailevat elokuvasta tuttu näkymätön Jack Griffin sekä häntä jahtaava poliisi.Toinen varsinainen klassikko, joka on saanut uuden elämän kolikkopelinä, on Apinoiden Planeetta -elokuva. Netentin julkaisema slotti kulkee kansainvälisesti nimellä Planet of the Apes ja sen parissa pelaajat pääsevät seikkailemaan apinoiden valtaamalle planeetalle suosikkihahmojensa kanssa. Alkuperäinen tarina perustuu ranskalaisen kirjailija Pierre Boullen vuonna 1963 kirjoittamaan novelliin, joka poiki aikoinaan useita jatko-osia.

Modernit elokuvat ja satuteemat

Hieman uudempiin elokuviin pohjautuvista peleistä suurta suosiota on nauttinut muun muassa Microgamingin Jurassic Park -peli, joka vie pelaajansa suoraan vuonna 1993 ilmestyneen menestyselokuvan ympäristöön. Mukana seikkailussa ovat hirmuisten dinosaurusten lisäksi elokuvasta tutut hahmot, kuten Alan Grant ja Ellie Sattler. Hieman pehmeämpää teemaa puolestaan noudattelee saman yhtiön Bridesmaids-slotti, joka pohjautuu samannimiseen vuonna 2011 julkaistuun hääaiheiseen elokuvaan.Myös monet klassiset lasten sadut ja elokuvat on herätetty nettikasinoilla henkiin pelien muodossa. Netentiltä löytyy oma pelisarja nimeltään Fairytale Legends, johon sisältyy muun muassa Lumikki ja seitsemän kääpiötä -satuun perustuva Mirror Mirror -slotti sekä Punahilkan tarinaan pohjautuva Red Riding Hood -peli. Betsoft on puolestaan tuonut markkinoille muun muassa Pinocchioon pohjautuvan pelin.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Elokuvista rahapeleiksi

Elokuvateemaisia kolikkopelejä

Elokuvissa käynti on monelle mielekäs tapa viettää vapaa-aikaa. Elokuvat herättävät kirjon erilaisia tunteita sekä takaavat hetken pakohetken arjesta. Maailmanlaajuisia hittielokuvia ilmestyy monta kertaa vuodessa ja niiden ympärille syntyy usein monenlaista kaupallista toimintaa kuten oheistuotteita, sarjakuvia, kirjoja, pelejä ja vaikkapa kasinopelejä. Kolikkopelit ovat inspiroituneet monesta hittielokuvasta vuosien saatossa.Pelivalmistajista erityisesti Playtech, NetEnt ja Microgaming ovat tuottaneet useita elokuvateemaisia nimikkeitä. Playtech on keskittynyt etenkin Marvel -sarjan elokuviin kuten Iron Man, Thor ja Spider Man. Microgaming on keskittynyt toisenlaisiin fantasiaelokuviin kuten Jurassic Park, Terminator ja Batman. NetEntin portfolio sisältää monipuolisemman valikoiman erilaisia elokuvia-aiheisia pelejä kuten Aliens, Planet of the Apes ja Scarface.

Planet of the Apes, NetEnt

Vuoden 2017 kovin elokuvateemainen kolikkopeliuutuus oli pelivalmistaja NetEntin tekemä Planet of the Apes. Pelin upeat elokuvasta tutut animaatiot ja grafiikat häikäisevät, sekä peliominaisuudet ovat ensiluokkaa. Se on jaettu niin ikään kahteen osioon perustuen vuosien 2011 ja 2014 elokuvateattereihin ilmestyneisiin Planet of the Apes -elokuviin: Rise ja Dawn. Molempia peliosioita pelataan viidellä kelalla ja 20 voittolinjalla. Ne sisältävät myös lukuisia bonustoimintoja ja erikoisominaisuuksia. Pelin palautusprosentti on hieman yli 96 %.

Phantom of the Opera, Microgaming

Oopperan kummitus on varmasti maailman tunnetuin kirja ja tarina. Surullisen kaunis rakkaustarina on siirtynyt kasinomaailmaan Microgamingin taitavissa käsissä. Se perustuu Joel Schumacherin ohjaamaan samannimiseen elokuvaan vuodelta 2004. Peli sijoittuu tietenkin oopperaan, jossa kauniin klassisen musiikin säestyksellä keloilla pyörivät elokuvasta ja kirjasta tutut hahmot ja esineet. Vuonna 2017 julkaistu peli sisältää viisi kelaa ja 243 tapaa voittaa. Siinä on myös useita bonuspelejä, erikoissymboleita ja bonustoimintoja.

King Kong, Playtech

King Kong ja New Yorkin korkein rakennus Empire State Building ovat yhdistelmä, joka on houkutellut ihmisiä elokuvateatteriin jo useamman elokuvan muodossa.Playtech on tehnyt kolikkopelin vuoden 2005 elokuvaversiosta. Taas kerran pelin visuaalinen puoli on häikäisevän hieno. Jo esittelyvideosta lähtien peli suorastaan huokuu elokuvan jännitystä. Viiden pelikelan ja 30 voittolinjan kolikkopelin palautusprosentti on 95,50 %.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Elokuvateemaisia kolikkopelejä

Kasinokulttuurin kukoistus suomalaisissa elokuvissa

Suomalaiset elokuvat ovat täynnä kotimaisia teemoja: tappelua, kiroilua, saunomista ja juomista. Niiden ohessa pelaillaan tai puhutaan kasinoista tai kasinopeleistä. Erityisesti korttipelit ovat näkyvillä ja vanhoissa elokuvissa peliteemat olivat erittäin uskalias aihe, sillä ne miellettiin tuon ajan yhteiskunnassa negatiiviseen sävyyn.casino-movieSuomalaiset arvot olivat pitkään 80-luvulle saakka siveellisyyttä arvostavat, ja viihdykkeitä sekä kaikenlaista irstailua paheksuttiin. Siihen viittaava käytös, oli se sitten esillä elokuvissa tai tosielämässä, tuomittiin jyrkästi.

Uhkapelaaminen oli mukana elokuvissa jo vuodesta 1907 lähtien

Vanhin uhkapelaamiseen liittyvä suomalainen elokuva on varmasti vuonna 1907 valmistunut elokuva ”Salaviinanpolttajat”. Elokuvasta on säilynyt valitettavan vähän tietoa nykypäivään, sillä aika on tuhonnut sen lähes kokonaan aina kuvamateriaalia ja käsikirjoitusta myöten. Tässä klassikossa uhkapelaaminen oli tärkeässä roolissa sekä henkilöiden että juonen etenemisen kannalta.

Humputteleva viihde sisälsi paljon paheksuttavia aiheita

Suomalaiset elokuvat ovat aina olleet täynnä perisuomalaisia teemoja, mutta erityisesti 40- ja 50-luvulla niin sanottu rillumarei-kulttuuri ja -viihde oli erityisen suosittua. Ensimmäinen tähän viihteen muotoon kuuluva elokuva, joka myös antoi suuntaukselle sen rempseän nimen, oli 1951 valmistunut elokuva ”Rovaniemen markkinoilla”.Kriitikot kutsuivat kyseistä elokuvaa humpuukiksi, ja yleisellä tasolla teos tuomittiin surkeaksi ja katsomiseen nähden kelvottomaksi. Elokuva on kuitenkin jättänyt suomalaiseen kulttuuriin lähtemättömän jäljen, ja yhä näinä päivinäkin muistetaan elokuvassa ensimmäistä kertaa kuultu Reino Helismaan kappaleet.Yleisimpiä uhkapeliteemoja elokuvissa tuohon aikaan olivat kortinpeluu alkoholin vaikutuksen alaisena, ja erityisesti Tuplapotti oli elokuvissa paljon mainittu peli.

Kulkurin valssissa pelataan venäläisillä ruplilla

Mika Waltarin käsikirjoittamassa elokuvassa ”Kulkurin Valssi” Tauno Palo näyttelee suomalaisen paronin eli Arnoldin osaa. Elokuvassa Arnold ja venäläinen ruhtinas Avertsejev pelaavat korttia rahasta, mikä johtaa lopulta tappeluun. Riita yltyy niin pahaksi, että lopulta ruhtinas kuolee Arnoldin luodista, ja hän päätyy takaisin Suomeen kulkuriksi. Elokuva sisältää lukuisia siihen aikaan paheksuttavia teemoja.Ajat ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana, ja nyt kasinopelejä näkyy valkokankaalla ahkerasti. Asenteet aiemmin paheksuttuja teemoja kohtaan ovat lieventyneet, ja nyt niihin suhtaudutaan huomattavasti neutraalimmin.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Kasinokulttuurin kukoistus suomalaisissa elokuvissa

Kasinopelit elokuvissa

Kasinot esiintyvät usein elokuvissa, koska niiden maailmaan kuuluvat suuret määrät rahaa, jännittävä tunnelma ja kirvelevän häviön tai mielettömän onnentunteen mahdollisuus. Kasinoiden tunnelma on usein hämyisän seksikäs ja sopivan paheellinen monen elokuvan juoneen. Monissa elokuvissa pääosahenkilöt menevät kasinolle pelaamaan Pokeria, Blackjackiä, Rulettia tai muuta klassista kasinopeliä, jotka yleisö tunnistaa hyvin ja joiden säännöt useimmat tuntevat.

movie teather

Yleensä elokuvamaailmaan sijoittuvissa peleissä voitetaan koko jackpot tai hävitään katkerasti koko omaisuus korkojen kera. Uhkapelit tarjoavat valtavan tunteen kirjon, josta käsikirjoittajat mielivät ammentaa, eikä kohtaukset yleensä jätä ketään tunnetasolla kylmäksi. Kukapa ei koskaan olisi haaveillut voittavansa hurjia summia kasinolla ja kävelevänsä sieltä ulos rikkaana kuin Kroisos. Monia elokuvia on kirjoitettu täysin uhkapelaamisen ympärille ja ne ovat olleet hyvin suosittuja lähivuosikymmeninä. Vaikka kasinot esiintyvät elokuvissa ahkerasti ja niiden tematiikka on elokuville tärkeä, on kasinopelejä koskevat kohtaukset usein täynnä virheitä, jotka aiheeseen perehtyneet ja pelejä tuntevat huomaavat helposti. Kuuluisia elokuvia, joissa kasinopelit ovat suuressa roolissa ovat muun muassa Rain Man eli Sademies ja Jinxed. Vuonna 1988 julkaistussa elokuvassa Rain Man Dustin Hoffman esittää autistista henkilöä, joka pystyy uskomattomien matemaattisten lahjojensa avulla laskemaan kortteja Blackjack-pelissä. Elokuva sai paljon tunnustusta ja oli hyvin suosittu. Myös elokuva Jinxed, joka julkaistiin vuonna 1982 pyörii Blackjackin ympärillä. Tarkastelemme tässä tarkemmin elokuvaa 21, joka sijoittuu kasinomaailmaan ja Blackjack-peliin vahvasti.

Blackjack elokuvassa 21

Blackjack on erittäin suosittu kasinopeli, jonka säännöt on melko helppo oppia. Pelin aluksi jokainen pelaaja panostaa pöydän ruutuihin. Sitten pelaajille jaetaan ruutujen eteen kaksi korttia. Tarkoituksena on päihittää jakaja, eli sinun täytyy saada korkeampi arvo, kuin jakajan korttien summa, mutta yhteispisteet eivät koskaan saa ylittää 21 pistettä. Jos menet 21 pisteen yli, häviät rahasi. Jos jakajan käden arvo ylittää 21 ja itse jäät sen alle, voitat. Saat vuorollasi myös uusia kortteja, jotta saisit enemmän pisteitä. Blackjackistä on olemassa eri versioita, joiden säännöt eroavat toisistaan. Siksi on tärkeää opetella pelaamansa version säännöt ja korttien arvot perusteellisesti ennen pelipöytään siirtymistä. Oppaita on internetissä valtavasti ja opetella voi myös esimerkiksi Youtube-videoiden avulla. Kun olet oppinut perussäännöt, voit pelaamisen harjoittelun ohella työstää myös strategista puolta, sillä se on erittäin merkittävässä asemassa Blackjack-pelissä, ja parhaat voitot saavutetaan hyvällä strategisella silmällä.

Elokuva nimeltä 21 on vuonna 2008 ilmestynyt tositapahtumiin perustuva elokuva, joka kertoo kuudesta MIT-yliopiston opiskelijasta, jotka opetettiin ammattilaisiksi korttienlaskennassa. He voittivat Las Vegasin kasinoilla miljoonatuloja Blackjackia pelaamalla. Elokuvassa on huomattu paljon Blackjack-peliin liittyviä virheitä. Esimerkiksi yhdessä kohtauksessa, jossa yksi pääosanesittäjistä Ben esitellään muille kortinlaskijoille, on ilmiselviä virheitä. Ensimmäisessä kohtauksessa muut pelaajat istuvat Blackjack-pöydässä ja kortit heidän edessään on jaettu kuvapuoli ylöspäin. Seuraavassa kohtauksessa samat kortit on jaettu kuvapuolet alaspäin. Sama muutos jatkuu vielä useassa kohtauksessa ja vaikka kukaan ei jaa uusia kortteja, niiden lukumäärä pöydässä vaihtelee kohtauksesta toiseen. Samassa elokuvassa on muita korttien arvoihin liittyviä virheitä, jotka ovat ilmiselviä Blackjackiä pelaaville katsojille. Asiantuntijoiden mukaan Blackjack on myös vahvasti strategiapeli, mutta elokuvassa väitetään, että se ei olisi sitä kovin vahvasti.

Toinen huomattu seikka on, että pelaajat antavat jakajalle huomattavia tippejä, joita siinä vaiheessa pelaavan henkilön kannattaisi oman tuloksensa perusteella tehdä ihan kannattavuuden nimissä. Asiantuntijat huomasivat myös, että kuuden hengen kortinlaskijatiimi meni kasinolle yhdessä, joka oli täysin vastoin heidän strategiaansa. Tiimi ei haluaisi tulla yhdistetyksi toisiinsa, sillä se nostaisi epäilyksiä siitä, että he toimivat yhdessä. Kasinot seuraavat kaikkea tämän tyyppistä toimintaa tarkasti, eikä turhia riskejä kannattaisi ottaa. Pelipöydissä oli läsnä myös kaksi big player-henkilöä, eli pelaajaa, jotka panostavat peliin suuria määriä rahaa. Tosielämässä yhteen Blackjack-pöytään ei sijoitettaisi koskaan kahta tällaista henkilöä. Elokuvassa oli myös monta muuta virheellistä kohtaa Blackjackiin liittyen. Vaikka elokuva on viihdyttävä, on sen katsojat kuitenkin yleensä alan harrastajia ja heitä varmasti ärsyttää tämän tyyppiset virheet. Siksi elokuvakokemuskin jää heikommaksi varmasti monelle.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Kasinopelit elokuvissa

Vinkkejä hyviin kauhuleffoihin

Kauhu on elokuvagenre, jonka tarkoituksena on herättää katsojassa negatiivisia tunteita. Tämä tehdään leikittelemällä heidän primitiivisimmillä pelon ja inhon tunteillaan. Ennen kauhuleffoja olivat kauhukirjat niitä, jotka inspiroivat elokuvantekijöitä siirtämään taiteenlajin kankaalle jo yli sata vuotta sitten. Sen jälkeen kauhuelokuvat ovat kehittyneet mitä moninaisemmille poluille. Löytyy zombeja, sarjamurhaajia, yksin kotona -skenaarioita, vampyyrejä ja muita hirviöitä – sekä jonkin yliluonnollisen että ihmisen muodossa.Nykynuoren on ehkä hieman vaikea enää katsoa vanhoja kauhuelokuvia niihin kunnolla eläytyen, sillä tekniikka on muuttunut huomattavasti eivätkä tehosteet, esimerkiksi nuket, tunnu kovin pelottavilta. Moni klassikko on silti katsomisen arvoinen, ihan yleissivistyssyistäkin. King Kong lienee yksi maailman kuuluisimmista kauhuelokuvista ja katsojan onneksi siitä löytyy sekä alkuperäinen elokuva (1933) että uusi versio (2005).Toinen maailmanlaajuisesti tunnettu kauhuelokuvien hahmo on Frankenstain. Pelottavan ihmiskokeen tuotos on alkujaan 1818 vuonna julkaistusta kirjasta, jonka on kirjoittanut Mary Shelley. Sen jälkeen siitä on tehty useita elokuvia, joista kuuluisimpia ovat ainakin Frankenstain (1031), Young Frankenstain (1974) sekä kirjasta jo aikamoisesti poikkeava The Bride of Frankenstain (1935). Kirjalle kaikkein uskollisin versio lienee Mary Shelleyn Frankenstain, jossa pääosaa näyttelee Robert De Niro. Uusin versio puolestaan kantaa nimeä Victor Frankenstain, joka julkaistiin viime vuonna ja jonka ohjasi Paul McGuigan.King Kong ja Frankenstain edustavat kauhugenren vanhaa, klassista puolta. Uusia, selkäpiitä karmivia, ehdottomasti katsottavia elokuvia ovat ainakin The Cabin In The Woods, We Are Still Here, Hohto, Teksasin moottorisahamurhat sekä The Loved Ones.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Vinkkejä hyviin kauhuleffoihin

Parhaat Bollywood-leffat

Hollywoodin intialainen versio, Bollywood, on Länsimaissa kohtalaisen tuntematon kun huomataan, että siellä tuotetaan itse asiassa huomattavasti Hollywoodia enemmän elokuvia. Bollywood on keskittynyt Mumbain kaupunkiin ja kyseinen elokuvateollisuus on hindinkielinen, se ei siis tarkoita kaikkea intialaista elokuvaa. Bollywood-elokuvat ovat yleensä musikaaleja ja tyyliltään hyvin tunnistettavissa. Aiheesta kiinnostuneille ja jo alan harrastajille tässä muutama katsomisen arvoinen raina. 3 Idioottia on vuonna 2009 ilmestynyt moninkertainen Oscar-voittaja. Sen pääosaa näyttelee kuuluisa Aamir Khanin ja komedia kertoo ystävyksistä, jotka identiteettikriisissään palaavat kouluaikoihinsa ja herättävät itsessään sekä vanhoja että uusia tuntemuksia. Rajkumar Hiranin ohjaama elokuva voitti 16 palkintoa 27:stä mahdollisesta vuoden 2010 Oscareissa. Se valittiin muun muassa vuoden parhaaksi elokuvaksi. Toinen uutta Bollywood-materiaalia koreasti edustava elokuva on Drishyam. Lajiltaan edeltä mainitusta poikkeava draama-trilleri kietoo perheenisän rikollisuuteen ja tarina kertoo hänen pyristelystään kohti perheensä turvaamista. Nishikant Kamatin ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään Ajay Devgn, Shriya Saran sekä taitelijanimeään ei-niin-ujosti kantava Tabu.Viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi, lienee paikallaan mainita hieman vanhempaakin tuotantoa. Yksi ehdoton Bollywood-klassikko on sydäntä riipaisevan romanttinen Darr. Yash Chopran ohjaus kertoo naisesta, joka jää yhden miehen rakkauden ja toisen miehen pakkomielteen väliin. Elokuva seuraa hänen vaikeaa päätöstään miesten välillä. Darrin pääosissa rakastavat Sunny Deol, Juhi Chawla sekä Shah Rukh Khan.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Parhaat Bollywood-leffat

Miten elokuva voi saada Oscarin?

Oscarin voittaminen Academy Awards –festivaaleilla on monen elokuvantekijän suurin haave. Palkinto lienee alan kuuluisin ja arvostetuin. Harva kuitenkaan pääsee kyseiselle lavalle pokaalia noutamaan. Miten elokuva voi saada Oscarin? Vastaus kuuluu; monellakin tapaa.Academy Awardseissa jaetaan Oscareita moniin eri tarpeisiin, joskin kaikkien ehdokkaiden tulee täyttää gaalan virallisen säännöt ja vaatimukset päästäkseen osallistujaksi. Elokuvagenreille ovat omat palkintonsa, mutta niiden lisäksi jaetaan yksinkertaisesti vuoden parhaan elokuvan palkinto. Paras ohjaus on yksi gaalan kunnioitetuimmista kategorioista. Näiden lisäksi isoja palkintoja ovat näyttelijöille jaettavat palkinnot, kuten parhaan miespääosan tai naispääosan palkinnot. Elokuva voi saada Oscarin myös vähemmän huomiota saavista ominaisuuksistaan. Paras editointi palkitaan, paras lavastus palkitaan ja paras meikki- ja hiustyyli palkitaan. Elokuvan tekoon vaaditaan useita rooleja ja jokainen niistä on tärkeä. Miten sitten joku näiden roolien suorittajista voi onnistua tarpeeksi hyvin Oscarin saadakseen? Tässä varmaan pätevät samat säännöt, kuin kaikkien alansa huipulle tähtäävillä. Omistautuminen, lahjakkuus, kova työ ja muut jokaisen elämäntaito-oppaan peruspilarit lienevät selkeitä ominaisuuksia Oscar-voittajalle. Muita aiemmin kelvoiksi todettuja elokuvan piirteitä Oscar-pystin voittamiseen ovat muun muassa jokin kehitysvamma, raju painonpudotus roolia varten, raju lihominen roolia varten, holokausti-aihe, päähenkilön kuolema ja tositarinaan perustava roolisuoritus. Ja kun nämä liittää äärimmäisen taitavaan ohjaus- ja näyttelijäntyöhön, mieluiten järjettömän suureen budjettiin sekä lyömättömään käsikirjoitukseen, pitäisi olla palkinto taattu.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Miten elokuva voi saada Oscarin?

Rare Exports

Jalmari Helanderin vuonna 2010 ilmestynyt ja maailmalle asti levinnyt Rare Exports on miehen ensimmäinen pitkä ohjaus. Maailmalla ihastusta herättänyt fantasia-komedia voitti Suomenmaalla jopa kuusi Jussi-palkintoa. Kuuluisan Sitgesin fantasiaelokuvafestivaalin osanottajana Rare Exports sai vaalittua itsellensä kaikki pääpalkinnot.Elokuvan tarina lähtee liikkeelle kansainvälisen tutkimusryhmän kaivauksista Korvatunturin läheisyydessä. He törmäävät sattumalta jouluiseen ja täysin odottamattomaan yllätykseen, joka pistää mustan humoristiset pyörät pyörimään. Kankaalla vilisee tonttua, joulupukkia ja poroa, kuten kunnon joululeffan tyyliin kuuluu. Muuten elokuva ei perinteisimmästä aaton filmistä taida mennäkään. Rainan pääosissa edustavat Ilmari Järvenpää, Jonathan Hutchings ja Jorma Tommila.Helander oli ennen Rare Exportsia ohjannut lähinnä lyhytelokuvia ja mainoksia. Rare Exportsin pohja on Helanderin aiemmin ohjaamissa lyhytelokuvissa. Läpilyönti otettiin teattereihin Englannissa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Suomessa se veti katsomoihin noin 250 000 katsojaa. Helander sekä elokuvan tuottaja, Petri Jokiranta, palkittiin myös elokuvataiteen valtionpalkinnolla vuonna 2011, vuosi elokuvan ilmestymisen jälkeen.Vuonna 2014 ensi-iltansa sai Helanderin toinen pitkä elokuva, Big Game. Suomalaisittain Suurriistaa-nimellä kulkenut toimintaelokuva onnistui nappaamaan päätähdekseen maailmankuulun Samuel L. Jacksonin. Muussa kaartissa oli Helanderin elokuvista tuttuja naamoja, kuten hänen sisarenpoikansa Onni Tommila. Kyseinen elokuva ei aiemman tasoista hehkutusta kohdalleen saanut, vaikka onkin Suomen kaikkien aikojen kallein elokuva 8,5 miljoonan budjetillaan.

posted by Leslie Berge DVM in Blogi and have Comments Off on Rare Exports